maanantaina, marraskuuta 12, 2012

Heidi Linde; Jo nyt on!

Nu, Jävlar! 2011. Suom. Katariina Huttunen ja WSOY 2012, 350s.

Päivä oli alkanut hyvin. Sen luulisi jatkuvankin samaa rataa, yksinkertaisesti ja mutkattomasti, mutta ennen pitkää se paljastaa todelliset karvansa: susi lampaan vaatteissa, täydellinen paskapäivä, ja ennen kuin arvaakaan, kädessä on pellillinen palaneita pullia.

Jo nyt tuli luettua kirja! Jo teoksen nimi, sekä kansikuva lupaavat tuvan täydeltä herkullista palaneen käryä. Hurmiollisia huomioita siitä, mitä on olla ihminen. Lopen uupunut pienten lasten äiti. Jalkansa uran lupaavassa vaiheessa telonut jalkapalloilija, nykyään huoltoasematyömies. Täydellisesti jumissa oleva nainen, ikuinen myötäilijä. Ja hänen äitinsä, joka juttelee mielikuvitusystävälleen, kuningatar Sonjalle. Kuulostaako melkoiselta sekasopalta? 

Teoksessa on piikkinsä. Piikikkäänä tarinana minä tämän otinkin, mutta vaikka Linden ote on humoristisen kevyt, vähän kallellaan chik-litiin päin, sanoma on kuitenkin painava. Varteenotettava. Takakantta lainatakseni "Romaani suurista odotuksista ja vähäisestä uskalluksesta, mutta ennen kaikkea kodin lämmöstä - miten vaikea se on saada hehkumaan, miten helppoa on vain työntää taikina uuniin ja ottaa se ajoissa ulos."

Terese on elämässään hukassa. Hän ei ymmärrä, miten toiset naiset jaksavat äitiyttä. Teresellä on kaksi tytärtä ja myös "pulla uunissa". Kirja kertoo yhdestä päivästä, jolloin Terese saa viettää omaa aikaa. Mies on lähtenyt lasten kanssa mummolaan. Mutta osaako Terese rentoutua. Supistuksiakin tulee tuon tuostakin, vaikka laskettuun aikaan on vielä monta viikkoa. Sitten hän meni keittiöön ja alusti leipätaikinan, ja korjatessaan iltapalan pöydästä hän huomasi toisessa tuolinjalassa Ibenin puuroa, ja hänen piti hinkata pitkään keittiörätillä ennen kuin tahra lähti irti, ja silloin  Einarilta tuli tekstiviesti, siinä luki että kokous venyi ja että Einarilla menisi myöhään, ja Terese oli ottanut esiin silitysraudan ja silittänyt nimilaput tyttöjen uusiin takkeihin, sitten hän leipoi leivät ja pani ne leivinuuniin, ja lopulta hän meni olohuoneeseen, ei sytyttänyt valoa, lysähti vain nojatuoliin ikkunan ääreen, ja silloin häneltä pääsi itku, ja se pelotti häntä, se tuntui kumpuavan jostakin syvältä, ja se oli jotakin paljon suurempaa ja vaarallisempaa kuin pienten lasten väsyneen äidin uupumusta, sitä itkua ei saanut loppumaan...

Huoltoasemamies Kevin taas ei ole päässyt yli nuoruuden rakkaudestaan, Jessicasta. Kevin fanittaa Metallicaa ja paistaa pullia pervoilla jutuilla varustetun työkaverin kanssa. Päivä vaikuttaa todella "paskapäivältä", kunnes eräs asiakas tuo tuulahduksen jostain aivan uudesta ja raikkaasta...

Jessicaakin vaivaa menneisyys. Lapsuudessa kuollut rakas muusikko/alkoholisti-isä elää muistoissa. Minkä verran raskaalla menetyksellä on vaikutusta nykyisyyteen? Jessica on luovija, mukautuja, väsymykseen saakka. Hänen äitinsä Lydia taas jää teoksessa melko etäiseksi Sonja kuningatarensa kanssa. Kirja antaa kyllä hötöisen vastauksen siihen, miksi Lydian mieli on niin kovasti järkkynyt että hän on alkanut elää vaihtoehtoista todellisuutta, mutta minulle hahmo jäi aika pintapuoliseksi.

Muut henkilöt taas tulivat aivan iholle. Taitava norjalaiskirjailija Heidi Linde kirjoittaa heidät pilke silmäkulmassa niin tykö, ettei lukija voi välttää samaistumisen tunnetta. Yllättäen hiukan "reppanasta" Kevinistä tuli minulle kaikkein läheisin. The sun will shine / This I swear! This I swear! This I swear! 

Vaikken teemalukua harrastakaan, tietoisesti, olen nyt tullut lukeneeksi jo toisen norjalaisen huippu puhuttelevan teoksen. Se toinen on tietysti Linn Ullmann. Jo nyt on! on ehkä kirjasyksyn hersyvin ja samalla hellin teos. Aivan mahtava!

Kirjan on lukenut ainakin Karoliina

Ps. Eläminen on varallista, Sonja sanoi kerran. - Tähän mennessä kukaan ei ole jäänyt henkiin.

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että tämä oli näin hyvä. Olen itse asiassa jo hieman tätä aloitellut ja jahka saan Punaisen puutarhan valmiiksi, siirryn täysipainoisesti tähän. Kivaa lukea välillä hieman kevyempää, muttei hömppää kuitenkaan. Siihen ehdin jo kiinnittämään huomiota, että tässä kirjassa on henkilöitä melko paljon, mikä hieman ainakin minua sekoittaa.

    VastaaPoista
  2. Tuulia, Karoliinan tavoin toivon kirjalle blogihuomiota! Kirjan tyyli on hurmaava, se on viihdyttävä, mutta ei tosiaan hömppää. Innolla odotan arviotasi! Ja kiitos, ilman että teos komeili sivupalkissasi, en olisi romaania välttämättä löytänyt :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä juttu hyvästä kirjasta! Ihanaa, kun tämän on nyt lukenut muutama muukin - kirja ansaitsee lukijoita. :)

    Lydia jäi tosiaan hieman mystiseksi, mutta Sonja-kuvio oli minusta silti aika kekseliäs.

    VastaaPoista
  4. Karoliina, toivon, että tämän lukisi vielä monimoni muu! Teos oli positiivinen yllätys, en osannut näin hauskaa ja puhuttelevaa proosaa odottaa.

    Lydialla ja hänen myötä Sonjalla oli oma paikkansa tarinassa.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥